Loppusuoralla...

"Nyt alkaa totuuden hetki", tunnelmoi Paavo Noponen radioselostuksessaan Munchenin 10 000 m:n juoksun viimeisen kierroksen alkaessa. Tämä on tunnelma tällä hetkellä opettajaopinnoissa, vaikka edellisessä blogimerkinnässä taisin höpistä jotain takakaarteesta. Ehkä tässä vaiheessa alkavat "realismin maitohapot" jylläämään lihaksistossa siinä määrin, että viimeinen täysi kierros kuvaa paremmin tilannetta. Takakaarre on enemmänkin se kohta, missä katsotaan onko kaikki materiaalit kasassa, tehtävät tehtynä ja hiiri hamuaa palautusnappia.

Opettajan toimintaympäristö -tehtävä on palautettu 5. päivä eli viime sunnuntaina ja nyt väännetään hurjaa kyytiä Opetus ja ohjaus -jaksoa valmiiksi. Pedagoginen kehittämistyö on ajatustasolla jo täysin valmiina, enää se tarvitsee saada esitettävään muotoon. Sama tilanne on oppimispiirin itsearvioinnissa koko opintojaksosta.

Vaikka aikaa ei ole koskaan liikaa, silti joku yltiöoptimismin siemen kasvaa mielessä, että tämä tästä vielä suttaantuu. Minulle henkilökohtaisesti äärettömän tärkeää on se, että sain päättökeskusteluajan iskettyä kalenteriin jo hyvissä ajoin. 21.5.2013 on aika ja sen pitäisi riittää siihen, että valmistuminen on teoriassa mahdollista kesäkuun alkupuolella. Kun kaikki suoritukset on palautettu, ei oikeastaan voi kuin odottaa mahdollista "vikalistaa" ja tehdä nopeasti tarvittavat korjaukset. Loppuhan on sitten byrokratiaa, eikä siihen enää tarvitse niin kovasti keskittyä.

Tässä kohtaa taaksepäin katsoen aika on mennyt nopeasti. Alkusyksystä tuntui melko utopistiselta, että valmistumiselle vuodessa olisi mitään mahdollisuuksia. Totuuden nimissä joululoman aikana olisi varmaan saanut paljonkin aikaiseksi, mutta jotenkin oli vaan takki niin tyhjä, ettei sitä osannut kuin tuijottaa tehtäviä, jotka eivät siitä valmiiksi kääntyneet.

Paljon on tukan alle jäänyt asioita, jotka toivottavasti poikivat jotain hyödyllistä opetuksellisestikin. Ajatusmaailma on ainakin muuttunut, sen olen huomannut jo nyt. Ennen opettajakoulutuksen aloittamista sitä vain yritti selvitä parhaansa mukaan oppitunnista toiseen ja opetteli ulkoista rytmitystä. Nyt on alkanut koko ajan enemmän kiinnostamaan, miten asiat kannattaa esittää sisällöllisesti niin, että ne pysyvät mahdollisimman mielenkiintoisina 16-19 -vuotiaille, joiden prioriteetti ei todellakaan ole ammattiin valmistuminen  - ainakaan parina ensimmäisenä vuotena.

Samalla, kun pedagogiikkaa on tarttunut meikäläiseen, sitä on samalla myös muuttunut ehkä armollisemmaksi itselleen. Kaikkea ei pysty omaksumaan. Kaikkea ei pysty hallitsemaan. Oppitunti menee osittain tai täysin eri tavalla, kuin mitä on sen suunnitellut jne.

Yhtä kaikki, tämä alkaa olla siinä vaiheessa, kuin opettajan kevät. Muutama loppupuristus ja suvivirttä odottamaan...

Pääsiäisen jälkeistä aikaa - urheilutermein takakaarre

Pääsiäinen meni rentoutuessa ja yrittämällä unohtaa opiskelut hetkeksi. Se onnistui hyvin, eikä

laskettelurinteessä tullut edes huono omatunto opiskelemattomuudesta. Kuten jo aiemmin on tullut huomattua, tavallaan tätä opettajaksiopiskelua prosessoi alitajuisesti koko ajan, eikä pelkästään tehtävien parissa. Olen ymmärtänyt - ja kertonut itselleni - sen olevan nimenomaan iso osa koko tätä prosessia. Sitä ikäänkuin valmistuu tämän vuoden ajan enemmän kuin kirjoista ja tuotetuista teksteistä voisi edes päätellä.

Opettajan toimintaympäristö on tehtäväkokonaisuuksista viimeinen iso kokonaisuus, joka on suoritettava ennenkuin on mahdollisuutta kunnolla keskittyä viimeisimpiin vääntöihin kohti pedagogisten opintojen päätöstä. "Dead-line" on määritelty ja se on 21.5.2013. Silloin on päättökeskustelut ja siihen mennessä tulisi olla kaikki osakokonaisuudet suoritettu. Se ei ole suinkaan utopiaa, mutta toki vaatii aika tavalla vääntämistä, ennenkuin kunnian kukko laulaa. Aika tavalla omissa käsissä koko valmistuminen on, oppimispiiri antaa kaiken tarvittavan avun tähän lopputulokseen pääsemiseksi.

Opettajan toimintaympäristössä kiteytyy se opetuksen ulkopuolelta tuleva ohjaus ja säännöstö, minkä mukaan eri opetusympäristöissä tulee ja voidaan toimia. Samalla käsitellään Opetushallituksen opetukselle määritettyä kehittämissuunnitelmaa tai -strategiaa, joka tehdään aina viideksi vuodeksi kerrallaan. Lyhennettynä tätä nimitettään KESU:ksi ja tämänhetkinen suunnitelma kattaa vuodet 2011-2016.

Tulevaisuuden suuntaviivat ovat tärkeitä osia kokonaisuudesta, jolla hahmotetaan opetuksen kykyä muuntautua kulloisenkin ajan haasteisiin. Se luo pohjan, minkä perusteella oppimisympäristöjä voidaan siirtää paremmin vastaamaan sekä välineistön, että opettajan tietotaidon puolesta nykyaikaa ja mielellään myös hiukan tulevaisuutta. Viisivuotiskauden lopulla analysoidaan, miten hyvin suunnitelma on pystytty jalkauttamaan käytäntöön ja onko se ollut realistinen ja toteuttamiskelpoinen. Analysointi mahdollistaa myös uuden suunnitelman määrittelyssä seuraavalle viisivuotiskaudelle. KESU:n määrittelyssä ei voida välttyä myöskään politiikan tuomista mausteista. Onhan suunnitelmat samalla myös kulloisenkin hallituksen - tai ainakin Opetusministeriön näyttö siitä, miten he pystyvät ohjaamaan koko koulutusympäristön muutoksia senhetkisessä ajassa.

Opetusnäyttö

Jess!

Opetusnäyttö on suoritettu ja arvioitu. Mieli on korkealla, sillä vähän odottelin epävarmana, miten kaikki sujuu. Itseasiassa kävi niin, että opettajan ja kollegan paikallaolon yksinkertaisesti unohti välillä kokonaan. Toisaalta hyvä valmistautuminen sekä käytännössä että päässä auttoi asiassa melkoisesti. Aiheena oli Intranet ja lähinnä yhden valitun CMS-sovelluksen asennus paikallisen koneen WWW-palvelimelle.

Palautekeskustelusta poimittua:

1. Oppimista koskeva osaaminen                        
• Opiskelija tuntee oppimista koskevia lähestymistapoja.
• Opiskelija kykenee niiden viitoittamana suunnittelemaan ja toteuttamaan sisällöllisesti ja menetelmällisesti mielekkäitä oppimisprosesseja.              

Kommentti:
Tuntee ja osaa nähdä niitä omassa opettamisessaan. Aiemmin opittu toimii opetuksessa pohjana uuden oppimiselle: konstruktivismi toimii käytännössä. Tehtävät tyypillistä ongelmanratkaisua.


2. Opetus- ohjaus- ja arviointiosaaminen         
• Opiskelija ohjaa oppimista siten, että se mahdollistaa oppimistavoitteiden suuntaisen ja oppijakeskeisen työskentelyn.
• Opiskelija arvioi oppimista kehittävän arvioinnin periaatteiden mukaisesti ja mahdollistaa opiskelijoiden itsearvioinnin.

Kommentti:
Oppimisen ohjaaminen kiitettävän suoraviivaista ja työtehtävään sopivaa. Opiskelijoiden itsearviointia pyritään aktivoimaan, prosessin aikana arviointia voisi kehittää.

5. Uuden teknologian osaaminen                
• Opiskelija käyttää uutta teknologiaa opetuksen suunnittelussa, toteutuksessa ja arvioinnissa.
Opiskelija käyttää verkkoa vuorovaikutusvälineenä.
Opiskelija osallistuu aktiivisesti verkkotyöskentelyyn ja luo toiminnallaan edellytyksiä myönteiselle vuorovaikutukselle.
• Opiskelija kykenee käyttämään mielekkäällä ja tarkoituksenmukaisella tavalla verkkoa omassa pedagogisessa toiminnassaan.

Kommentti:
Tämä on hyvällä mallilla :)

7.  Työelämä- ja yrittäjyysosaaminen                  
• Opiskelija tiedostaa koulutuksen ja työelämän yhteistyön merkityksen omassa ja organisaationsa toiminnassa. Opiskelija osaa jäsentää oman alansa työelämän edellyttämää osaamista yrittäjyyden osaamisvaatimukset mukaan lukien.
• Opiskelija suunnittelee ja toteuttaa oppimista eri toimijatahojen kanssa huomioiden työelämälähtöiset ja yrittäjyyspedagogiset toimintatavat.     

Kommentti:
Tiedostaa ihan hyvin. Osaa jäsentää, sovelletaan opetuksessa ja oppimisessa. Työelämäkokemusta hyödynnetään käytännön opetuksessa.

 Nyt vain loppuihin kursseihin pitäisi jostain saada paukkuja, että se valmistuminen keväällä olisi edes teoriassa mahdollista. Kevätaurinko ei ainakaan nosta motivaatiota, se on kaivettava jostain ihan muualta. Eli kesäopinnot - ei kiitos :o)

Kevätahdistus

Kevätaurinko alkaa paistaa ja opiskelut sen kun rullaa :o)
Kasvatussosiologiaa on luettu, tehtäviin paneuduttu ja yritetty saada valmistakin aikaiseksi. Jotenkin joulun katastrofista on päästy yli ja nyt selkeästi motivaatio on alkanut nousta. Paras motivaatio on se, että haluan tosissani valmistua jo keväällä, jos se vaan minusta on kiinni.
Kasvatussosiologian tiivistelmä puuttuu ja sitä vielä pitäisi jaksaa väsätä, kun aihe on tuoreessa muistissa.

Vapaavalintaiset kurssit ovat varttia vaille pulkassa. WWW-ohjelmointi oli hyvä valinta vapaavalintaiseksi ja siinä sai moneen web-ohjelmointiasiaan uskonvahvistusta sekä vinkkejä opiskelijoiden kanssa tehtäviin harjoituksiin. Siitä on ollut hyötyä käytännön opettamisessa jo nyt.
Verkko osaksi opetusta puolestaan edesauttaa opetusnäyttöä varten, mutta myös verkkopohjaisen opetuksen lisääntyvään käyttöön tulevaisuuden opetustehtävissä. Verkko-opetuksella pystyy myös saavuttamaan oppimispiirimme teeman mukaisen hyvän yksilöllisen opetuksen/ohjauksen tavoitteet. 

Myös oma opetuksen näyttö lähestyy. Sitä varten on suunnitelma tehty, palautettu ja hyväksytty. Pitää vielä suunnitella päivän ohjelma ja tehdä esivalmistelut Moodlessa, mikäli aikoo sitä käyttää.

Katsotaan miten tämä tästä. Onneksi on paljon muutakin tekemistä, ettei tule aika pitkäksi.

Ottaa hiatahan

Harvakseltaan tulee blogimerkintöjä Esalta :o/
Ajattelin, että tämä olisi hyvä ja motivoiva tapa tehdä reflektiopäiväkirjaa, mutta mitä vielä. Paljon tapahtuu asioita, joita pitäisi käsitellä ja kirjata ylös, mutta tänne niitä ei vaan ilmesty, ennenkuin jollain puolipakollisella itsesuggestiolla ja huonolla omallatunnolla.

Nyt pitänee jo tunnustaa itselle, että se "normaali arki", minkä ajattelin kovastikin joustavan  - ja puhun nyt omasta joustostani - menee omaa latuansa vai pitäisikö sanoa virtaansa. Se virta on vaan sen verran voimakas tähän opiskelulle varattuun virtaan nähden, että aika tavalla pitää tehdä töitä päästäkseen aina tarvittaessa opiskelumoodiin.

Aina, kun on tunti, puolitoista sellaista aikaa, että voisi paneutua opiskeluihin, se tuntuu aivan liian lyhyeltä ajalta edes aloittaa. Sitä vaan odottaa sellaista kokonaista tyhjää viikonlopun päivää, että pääsisi oikein sukeltamaan opiskeluun. Ei sellaista taida koskaan tulla.

No, onneksi yritin saada vapaavalintaiset opiskelut käyntiin a.s.a.p ja nyt ensimmäisestä viiden opintopisteen opiskelusta on kaikki tehtävät (omasta mielestäni) palautettu ja odotellaan merkintää suoritusrekisteriin.
Toinenkin vapaavalintainen on hyvässä vauhdissa. Tosin se vaatii vielä kunnolla ponnistuksia päästäkseen maaliin mutta kuitenkin. Jälkimmäinen vapaavalintainen kun toivottavasti edesauttaa myös opetusnäytetuntia varten. T-o-i-v-o-t-t-a-v-a-s-t-i.

Liikunta ja ulkoilu tekisi hyvää töiden ja opiskelun lomassa ja se voisi antaa boostia myös, mutta jos liikunta jää lumenluontiin, siitä se liikunnan riemu on vähän kaukana...
Suurin syy on organisoinnin puute, ei taidon, vaan halun. Kummasti kotityötkin kiinnostaa, jos vaihtoehtona on Kasvatussosiologia :o)
Silti pitäisi jaksaa punnertaa homma valmiiksi, kun se ei ole kovasti edes muista kiinni. Jos vaan sanoisin, että sori, nyt mun on pakko opiskella, niin kyllä aikaa annettaisiin ihan riittävästi. Mutta perheen kanssa on kiva lähteä liikkumaan, katsoa elokuvia ja olla muutenkin yhdessä. Ja tietysti löhöillä sohvalla ja lukea päivän lehtiä sana sanalta.
Yritystoiminta päivätyön ohella vaatii myös veronsa, varsinkin kun firmoja on kaksi. Vai tuliko taas tekosyy?

Oppimispiiri on mun pelastus. Siitä saa edes jonkinverran ryhtiä ja kannustusta ja vertaistukea tähän taapertamiseen. Jos tekisin tätä pelkästään yksin, valmistuisin EHKÄ joskus 2016. Nyt sentään on pienenpieni toivonkipinä saattaa tämä päätökseen tämän kevään aikana.

Taisteluasennetta meille kaikille!

Oppiminen ja elämäkulku - yhteenveto

Oppimistehtävät 1-3 tehtiin oppimispiirissä. Kaikki tehtävät alkoivat oppimispiirin kokoontumisella, jossa päätettiin tehtävän suoritus- ja toteuttamistapa sekä se, miten eri tehtävien osa-alueet jaetaan oppimispiiriläisten kesken. Pidimme tärkeänä, ettemme tee ns. päällekkäistä työtä, koska opettajaksi opiskelu ei ole meillä kenelläkään päätoimista. Kun jokainen oli tehnyt oman osuutensa, kokoonnuimme ikään kuin yhdistämään palapelin palat tuomalla jokainen oman osuutensa tehtävästä ja samalla jaoimme omasta osuudesta kerääntyneen tiedon toisillemme.

Tehtävän 1 suorittaminen alkoi hapuillen. Opiskeluorientaatio haki vielä kovasti muotojaan ja päiväkirjamerkinnät olivat välillä harvassa. Valitsimme kirjaksi Johdatus Kasvatustieteisiin, jonka lukemisen aloitin ensin toivoen, että aiheesta jäisi jotain kunnolla mieleen. Auditiivisena ja visuaalisena oppijana näin ei kuitenkaan käynyt, joten turvauduin uuteen tekniikkaan ja luin kappaleen kerrallaan, jonka jälkeen kiteytin pääkohdat Mindomo-käsitekarttaan. Näin tekivät myös muut oppimispiirin jäsenet ja sen pohjalta keskustelimme ja koostimme kirjallisen esityksen tehtävään.

Kirjassa mainitut kasvatustieteen tutkijat ja kehittäjät olivat selkeästi vieneet samalla kasvatustiedettä tieteenä eteenpäin, mutta myös hyvin selkeästi ottaneet huomioon vallitsevan yhteiskunnallisen tilanteen kyseisellä aikakaudella. Silti aivan sieltä vanhimmista kasvatustieteilijöistä saakka jokaisella oli teorioita ja ajatuksia, joita voidaan hyödyntää nykyäänkin.

Tehtävän kiteytys on varmaankin seuraava: kasvatustiede tutkii ja kehittää oppimista, opettamista ja koulutusta sillä ajatuksella, että yhteiskunta toimisi paremmin. Koululaitos hoitaa kasvatustieteen ”jalkauttamisen” yhteiskuntaan. Opettajien olisi samalla oltava ajan hermolla ja tuotava koulutusta ja sivistystä kasvatustieteen periaatteiden mukaisesti unohtamatta yhteiskunnan kehitystä ja muutosta. Juuri tämä jumittaminen vanhaan on vaarallista, jos koululaitos aikoo pysyä nyky-yhteiskunnan vauhdissa mukana. Ehkä on jopa suotavaa, ettei koulutuksessa ja kasvatuksessa pyritäkään yhteiskuntakehityksen edelle vaan avoimella mielellä seurataan, mihin yhteiskunta on menossa ja pyritään opettamaan niillä välineillä ja metodeilla, mitä sen hetkiset opiskelijatkin ymmärtävät ja pitävät luonnollisena. Esimerkkinä tästä on varmaankin verkko-opetus eri muodoissaan, joka kiinnostaa ammattioppilaitoksen opettajana ainakin itseäni todella paljon. Sillä pystytään nykyistä paremmin varmistamaan se, että erilaiset oppijat saadaan paremmin pysymään ryhmän vauhdissa mukana ja että palaute on yksilöllistä ja kehittävää.

Tehtävässä 2, Kasvatus- ja kehityspsykologia, valitsimme aiheeksi pienen pohdinnan jälkeen ikäkaudet 21 – 39. Vaikka nopeasti ajatellen tuntuisi siltä, että tätä edeltävässä ikäkaudessa tapahtuu paljon, tapahtuu myös valitsemallamme ikäkaudella merkittäviä asioita, joskin hiukan hitaammin ja eri vaiheissa riippuen ihmisten elämäntilanteesta. Joillakin on opiskelut kesken, jotkut ovat valmistuneet ja työelämässä. Tähän ikäkauteen kuuluu myös mahdollisesti avioliitto, perheen perustaminen, mutta myös omien vanhempien ikääntyminen, siirtyminen eläkkeelle, poismeno samoin kuin läheisten sairastuminen, kuolema. Jos vanhempien avioerot ovat teini-iässä omakohtaisia kokemuksia, tulee mahdollisesti ikäkaudella 21-39 vastaan oma tai ystävien avioero. Tämä muuttaa aina ihmistä ja vaikuttaa myös omien elämänarvojen painottumiseen ja sitä kautta myös oppimiseen ja opiskelumotivaatioon.

Vastuullisuus on leimallista tähän ikäkauteen. Ennen toiset hoitivat asiat puolestasi, nyt on otettava itse asioista selvää ja kannettava vastuu vieläkin konkreettisemmin omista tekemisistä – niin hyvässä kuin pahassakin.

Ikääntyessä myös kestetään paremmin pettymyksiä ja osataan katsoa asioita vähän etäämmältä. Jos teinirakkaus yhtäkkiä loppuu ja ihminen tulee jätetyksi ja se aiheuttaa jopa itsetuhoisia ajatuksia, vastaava tapahtuma vanhempana otetaan yleensä kypsemmin vastaan. Elämänkokemus auttaa sijoittamaan tapahtumat oikeampiin mittasuhteisiin. Silti ei pidä kuvitella, etteikö tällaiset tapahtumat olisi aina psyykelle haastavia elämänvaiheita.

Tehtävässä 3 valitsimme aiheeksi verkkopedagogiikan. Kaikilla oppimispiirin jäsenillä on yhteinen intressi verkkopedagogiikassa. Pasilla ja minulla opettajina ja Timolla kouluttajana työelämässä. Kaikkien näkemykset täydentävät hyvin toisiaan – vaikkakin hieman eri näkökulmista. Olemme myös kaikki valinneet vapaavalintaiseksi aineeksi kurssin Verkko osaksi opetusta, mikä on ensinnäkin äärimmäisen kiinnostava aihe, mutta myös ehdottomasti tulevaisuutta yhä enemmän myös opetuksessa. Jos verkko-opetusta jo nykyäänkin järjestetään korkeakouluissa ja yliopistoissa, samoin kuin meidän opettajaopinnoissa, näen itse verkko-opetuksen ammatillisessa oppilaitoksessa eräänlaisena ”hybridinä”. Tarkoitan tällä sitä, että järjestämme verkkokursseja lähiopetuksessa. Näin opetamme oppilaat käyttämään verkkopohjaista opetusta osana opetusta ja se mahdollistaa tehokkaan etäopetusmahdollisuuden saumattomasti osaksi opetettavaa kurssia, mikäli esim. opettajalla on koulutuksia tai kokouksia ja muussa tapauksessa oppilaille pitäisi antaa joko kirjallisia tehtäviä tai vapaata. Verkkokurssilla he pystyvät aina jatkamaan kotona tai koulun tietokoneluokassa opiskelua itsenäisesti.

Näen tämän myös erittäin tarpeellisena vaihtoehtona opettaa varsinkin teoriapohjaisia aineita, mutta myös ammattiaineita niin, että oppilaat opiskelevat verkko-opetuksessa aiheen teoriaosuuden ja sitten tekevät käytännössä harjoituksen työsalissa. Se on mielestäni ammattioppilaitosten tulevaisuutta. Perinteinen tapa, jossa opettaja opettaa luokan edessä teoria-ainetta, ei enää nykyään sovellu parhaalla mahdollisella tavalla opetukseen, koska siinä ei toteudu yksilöllinen opetus siinä muodossa, kuin pitäisi. Verkko-opetuksessa voidaan yksilöllisesti saada hiljaisemmatkin oppilaat osallistumaan, kun yhteydenpito opettajaan tapahtuu verkon välityksellä. Tällöin kaikki ovat samassa lähtötilanteessa, eivätkä sosiaalisimmat ja puheliaimmat oppilaat vie hiljaisempien mahdollisuutta osallistua. Samoin hitaammin oppiviin opiskelijoihin voidaan keskittyä paremmin verkkoympäristössä.

Kokonaisuutena Oppiminen ja elämänkulku –opintojakso antoi paljon tukea, uusia näkökulmia ja erityisesti välineitä oman opettamisen kehittämiseen. Kasvatustieteen perusteorioita kehittäneiden henkilöiden kautta opin ymmärtämään kasvatuksen ja koulutuksen muutoksen yhteiskunnassamme.

Eri ikäkausien elämäntilanne vaikuttaa merkittävästi oppimiseen. Kun alle 20-vuotiailla se on usein puolittainen pakko – ainakin koulumaailmassa, 21-39 –vuotiailla motivaationa on ehdottomasti itsensä kehittäminen ja itselle paremman työpaikan saaminen tai itsensä kehittäminen nykyisessä tehtävässä. Juuri motivaatio on yksi merkittävimmistä tekijöistä oppimisessa, tai oppimattomuudessa.

Verkkopedagogiikka on erityisesti se opetusmenetelmä, jota tulen opettajana käyttämään yhä enemmän ja monipuolisemmin. Varsinkin omalla koulutusalallani tieto- ja tietoliikennetekniikassa jokainen painettu oppikirja sisältää ilmestyessään jo vanhaa ja puutteellista tietoa. Siksi verkko-opetus on loistava tapa pitää tieto ajantasaisena, kun opetettavassa aineessa voidaan helposti päivittää kaikki vanhentunut tieto uudeksi, eikä koko opetusmateriaalia tarvitse silti heittää menemään.

Se toinen merkintä

Eikä mennyt kauaakaan, kun jo taas tuli merkintä tänne :o/
Jotenkin tuntuu olevan niin perin vaikeaa saada mitään aikaiseksi. Tämäkin blogi olisi oiva apuväline jäsennellä koko opettajaksiopiskeluprojektia. Tästä olisi helppo katsoa, mitä missäkin kohtaa tapahtui. No...päivitetään sitten edes tällä taajuudeella.

Lähipäiviä on vietetty jo pariin otteeseen Vaasan Jupiter-säätiöllä HOPSia eli Henkilökohtaisen Opiskelun Suunnitelmaa tehden ja täydentäen, syvennytty aiheeseen omasta opetusharjoittelusta ja sen toteuttamisesta samoinkuin teemasta, mihin oppimispiiri pureutuu opetusharjoittelussa.

Taktikoin oman innokkuuteni tuntien ja valitsin vapaavalintaiset viiden opintopisteen suoritukset alkavaksi mahdollisimman aikaisin, ettei ensi keväänä tule oikea paniikki.
Tiedän kyllä, että lähes joka päivä olisi tehtävä opiskelujen eteen jotain, mutta peruslaiska perheenisä ei siihen tahtiin yksinkertaisesti taivu.

Siksipä otinkin Centrian Averkosta WWW-kurssin, joka alkoi lokakuussa ja päättyy jo joulukuun puolessavälissä. Toisena valinnaisena on Verkko osaksi opetusta ja sekin päättyy toivottavasti minun kohdaltani helmikuun loppuun. Vielä jos saan ympättyä opetusharjoittelun kurssin yhteyteen, aletaan lähestyä jo oikeasti sitä, mitä tältä opiskelulta oikeasti haetaan - kai. Parastahan olisi, ettei opiskeltaisi pelkkää tutkintoa tai opiskelua varten, vaan opettamista ja opettamisen kehittämistä varten. Kukaan ei kiellä kehittymästä myös itse tässä prosessissa :o)

No, josko tässä päästään "plaaniin" niin tämähän voi tästä alkaa jotain tulemaankin. Normaalit arkirutiinit on vaan jotenkin kuitenkin niin paljon mukavampia kuin orientoituminen opiskelemaan joskus hyvinkin teoreettista, mutta välttämätöntä aihetta kasvatustieteestä, ynnä muusta jännittävästä.

Seuraava blogimerkintä toivottavasti tulee vähän nopeammin...